Onnistunut, toistettu astrologinen tutkimus

Onnistunut, toistettu astrologinen tutkimus

 

Kirjoittanut: Edward Snow. Käännös Heli Nuotio

Ensin julkaistu ANS Astrological New Service sivulla



Suosiolliset, progressoituneet Aurinko/Venus-aspektit hymyilevät julkkisparien seurantatesteissä 

 

Kehittyneet tietokoneohjelmat, jotka pystyvät ohjaamaan ihmisiä kohti harmonisia,  romanttisia ihmissuhteita ja avioliittoja, ovat mahdollisesti lähempänä, kuin mitä saattaisi olettaa.

 

“Hyvä uutinen on, että vankka tieteellinen näyttö tukee väittämiä taivaankappaleiden malleista, joita astrologit ovat perinteisesti liittäneet romanttisiin suhteisiin”, kertoo australialainen tutkija-astrologi Paul Westran.

 

Hän kertoo myös, että meneillään oleva tutkimus tukee pääpiirteissään samaa  linjaa, jonka ajatuksia jokainen astrologi Ptolemysta Linda Goodmaniin on pitänyt yllä vuosisatojen ajan. Sen mukaan suosiolliset Aurinko/Venus –aspektit ilmenevät odotettua useammin romanttisissa suhteissa ja avioliitoissa. Näin on oletettavasti, koska niihin liittyy molemminpuoliset vetovoiman tunteet, harmonia ja helppous.

 

Artikkelissa Correlation lehdessä, joka on Ison-Britannian astrologisen yhdistyksen  vertaisarvioitu tieteellinen julkaisu, Westran kuvailee vuonna 2005 onnistunutta, toistettua ja uraauurtavaa tutkimustaan, joka osoitti, että Auringon ja Venuksen progressoituneet synastria-aspektit ilmenivät silmiinpistävästi suhteiden alkaessa 1300 julkkiparin progressoituneissa syntymäkartoissa.

 

Tilastollinen merkitys

Vuoden 2005 tutkimuksessa astrologi laski kertoimet 900 000 vastaan yksi  suhteessa todennäköisyyteen, että pääaspektit Auringon/Venuksen välillä esiintyivät sattumalta suhteiden alkaessa. Tämä määrä nousi hurjasti, kun laskenta toistettiin vuosia myöhemmin vuonna 2019.

Westran selittää, että synastria-aspektit ovat niitä, jotka syntyvät Auringon, Kuun ja planeettojen välille vertailtaessa parien syntymäkarttoja. Progressoituneet synastria-aspektit muodostuvat, kun planeetat syntymäkartoilla ovat edistyneet aikojen kuluessa, kun käytetään päivä-vuosi –mallia. Näitä astrologit kutsuvat toissijaisiksi progressioiksi (secondary progressions).

 

 “Merkittävä ero tutkimuksessamme on se, että tarkastelemamme vertaillut horoskoopit eivät olleet muuttumattomia syntymäkarttoja, vaan progressoituneita synastriakarttoja, jotka liikkuivat ja muuttuivat. Aivan kuten ihmisetkin,” hän sanoi.

 

Koska Aurinko, Kuu ja planeetat matkaavat näennäisillä eri nopeuksilla läpi taivaankannen, todellinen horoskooppi on liikkuva ja muuttuva entiteetti. 

 

Luodakseen progressoituneen syntymäkartan, astrologi laskee vuosien lukumäärän, joka on kulunut yksilön syntymäpäivän jälkeen ja luo uuden progressoituneen syntymäkartan kyseiselle päivälle. Kaikkien mahdollisuuksien seuraamiseen liittyvien vaikeuksien vuoksi, astrologit eivät rutiininomaisesti huomioi edistyneitä synastria-aspekteja rajauksissaan, mutta tämä saattaa olla muuttumassa.

 

Westran sanoo, että sekä syntymä- että progressoituneet planeetat muodostavat tärkeimmät astrologiset aspektit, joita astrologit kutsuvat yhtymiksi, oppositioiksi (180 astetta), kolmioiksi (120 astetta), neliöiksi (90 astetta), sekstiileiksi (60 astetta) sekä kvinkunsseiksi (150 astetta). Odotetusti, sekä alku- että seurantatutkimuksissa Aurinko/Venus kolmiot, yhtymät ja oppositiot ilmenivät tilastollisesti merkittävässä määrin suhteiden alkaessa, mutta haastavat aspektit kuten neliöt ja kvinkunssit loistivat silmiinpistävästi poissaolollaan.

 

“Tutkimuksissamme tarkkailimme progessoituneita synastria-aspekteja, jotka liikkuivat sisään ja ulos orbeistaan (niiden vaikutusalueelta) samanaikaisesti romanttisen kehityksen kanssa julkkisparien elämässä. Venus ei saata muodostaa pääaspektia Auringon kanssa verrattaessa parien syntymäsynastriakarttoja, mutta näin ei kenties ole enää 30 vuotta myöhemmin, jolloin pari kohtaa ensimmäistä kertaa,” hän huomioi.

 

Huomioonotettavat aspektit

 

Progressoituneiden synastria-aspektien lisäksi tutkimuksessa otettiin huomioon syntymäaurinko ja syntymävenus, syntymäaurinko ja progressoitunut Venus, progressoitunut Aurinko ja syntymävenus sekä progressoitunut Aurinko ja progressoitunut Venus. Vaikkakin vähemmän näyttävästi synastrialinjaukset Venus-Venus ja Venus-Mars ilmenivät myös suhteen alkaessa tilastollisesti merkittävässä määrin.

 

Westran aloitti kunnianhimoisen tutkimussarjansa myöhään viime vuosisadan lopulla. Sen jälkeen hän on vertaillut yhteensä 2600 julkkisparin progressoituneita karttoja kontrollisimulaatioon, joka sisältää 2,6 miljoonaa väärää edistynyttä karttaa olemattomille pareille. “Tämä tutkimus ei olisi ollut mahdollinen ilman julkisuuden henkilöiden oikeita syntymätietoja sekä vahvistettuja elämänkertatietoja, joita oli tallennettu tutkittuihin tietokantoihin, kuten verkossa oleva AstroData-pankki julkkisten tiedoista,” hän sanoi. 

 

Tutkija vertasi alkuun progressoituneita synastriakarttoja käsin, mutta lopulta automatisoi prosessin. Tärkeä kehitysvaihe oli, kun luotiin teknologia, jota hän kutsuu törmäyskaavioiksi, joka osoittaa graafisen yksityiskohtaisesti vastaavuudet progressoituneiden synastria-aspektien ja tapahtumien välillä samoin kuin tapahtumat, jotka toteutuivat oikeiden ihmisten elämässä.

 

Järjestelmä kuvaa graafisesti muodostuvat aspektit, kun ne tulevat tarkoiksi ja liikkuvat ulos ja sisään orbistaan (niiden vaikutusalueelta) henkilökohtaisten tapahtumien ilmetessä. Esimerkiksi suhteet, jotka alkavat huomattavan Aurinko/Venus-aspektin aikaan, saattavat vaatia törmäyskaaviota, kun aspektit vähenevät ja Aurinko/Venus–aspekti liikkuu ulos orbistaan. Westran kertoo, että graafiset kuvaajat paljastettiin seuraamalla tieteellistä menetelmää. Ne olivat yksinkertaisesti vain huippuja aineistossa, joita tutkittiin edelleen. Tutkimusten lopputulos selitetään selventämällä astrologian ominaisuuksia, jotka johtavat astrologiseen teoriaan.

 

Correlation lehdessä hän kuvaa astrologista teoriaansa seuraavasti: “Astrologia ei kuvaa luonnontapahtumia; se kuvaa tietoisuuden tapahtumia. Aivan kuten fysiikka ja tähtitiede antavat meille mahdollisuuden kuvata ja mitata luonnossa tapahtuvia tapahtumia, niin astrologia antaa meille mahdollisuuden kuvata ja mitata tietoisuuden tapahtumia. Jotta horoskoopeilla olisi tämä selittävä ja kuvaileva voima, sen täytyy alkaa syntymän hetkellä, mutta ei loppua siihen.”

 

Arvoitukset ratkaistu

 

”Koska asia on vahvistettu toistuvien havaintojen kautta, on mahdollista esittää ideoita taustalla olevan hypoteesin perusteella. Voimme tehdä ennusteita tämän kokeilun tietopopulaatioiden perusteella. Ne ovat samankaltaisia ​​kuin tässä kokeessa käytetyt. Voimme ennustaa, että toisen tyyppisillä näkökohdilla voi olla erilaisia vaikutuksia.  “Jos kokeilun tulokset voidaan selittää vain astrologialla, tämä vastaa eräisiin arvoituksiin, jotka ovat olleet olemassa jo vuosisatojen ajan,” hän sanoi.

 

Westranin mukaan astrologit kykenevät nyt liittämään parien tiedot tietokonejärjestelmään oppiakseen kuinka astrologia voi tukea tai jättää tukematta suhteita, jotka perustuvat progressoituneisiin synastriaplaneettoihin.  

 

Päästäkseen asiaan sisään, astrologit voivat liittyä progressoituneiden synastrioiden Facebook-ryhmään ja ladata ilmaisen Windows 10 -työpöytäsovelluksen, joka tuottaa graafisia kuvaajia, matriiseja ja raportin. Saadakseen ilmaisia ​​raportteja, he voivat myös mennä verkko-osoitteeseen:  http://positiveastrology.org/signup.login.php saadakseen ilmaisia ​​raportteja. 

Facebook-ryhmä: https://www.facebook.com/groups/150348472313100

 

”Jos muokkaamme jo olemassa olevia ohjelmistoja, online-treffisivustojen pitäisi voida mahdollistaa reaaliaikaisen astrologisen yhteensopivuuden laskeminen. Toinen mahdollisuus on lisätä GPS:ään ilmoitus, kun yhteensopiva Aurinko/Venus -kolmio on lähellä, ” hän sanoi.

 

Kirjoittajasta:

Edward Snow on Astrology News Service:n (ANS) toimitusjohtaja. Hän on entinen uutistoimittaja, julkaisija ja suhdetoiminnan johtaja, joka on opiskellut astrologiaa monien vuosien ajan.

 

 

Tags:
,
No Comments

Post A Comment