Mitä sielun himo voisi olla? Muistan erään astrologin kertoneen, että sielut voivat uhrautua toistensa eteen juuri tulemalla takaisin tähän elämään kerta toisensa jälkeen. Ja se voi myös tarkoittaa, että ne haastavimmat henkilöt meidän elämämme polulla voivat juuri edustaa näitä sieluja, jotka ovat tulleet auttamaan ja samalla myös haastamaan meitä, jotta löytäisimme oman sisäisen voiman ja oikean tien tässä elämässä. Joskus tällaiset sielut joutuvat uhrautumaan roolinsa takia ja jäävät tavallaan elämästämme ”jälkeen” kun toinen sielu menee eteenpäin ja joskus taas he kulkevat kanssamme kohti sitä uutta ja ehkä jalostetumpaa versiota itsestämme mihin me kenties pyrimme.
Jotenkin tämä on niin kiehtova ja myös mullistava näkökulma, jonka kautta voimme löytää sekä lohdutusta että suurempaa ymmärrystä. En olisi varmasti koskaan edes ajatellut tällaista mahdollisuutta ennen kuin aloin opiskella ja myös opettamaan astrologiaa. Sielun himosta kerrotaan jo vanhassa kreikkalaisessa mytologiassa nimittäin Platonin Symposiumissa. Siinä sielun motiivi takaisintuloon elämään liittyi Zeukseen ja tarinaan yli ihmisistä. Näillä ihmisillä oli kertomuksessa neljä jalkaa ja kättä, ja he olivat hyvin vilkkaita ja täynnä virtaa. Ylijumalana Zeus koki kateutta heidän ilosta ja riemukkuudestaan ja pelkäsi samalla, että he jossain vaiheessa himoitsisivat myös hänen asemansa. Koska hän ei halunnut tappaa näitä ihmisiä, hän päätti puolittaa ne. Tästä tarinasta on syntynyt ajatus, että meidän sielut olisivat tavallaan aina ”puoliksi” jaettuja ja siten ikuisessa kaipauksessa sitä toista kadoksissa olevaa puoltaan kohtaan. Tämä käy myös ihan järkeväksi syyksi palata kerta toisensa jälkeen tähän maailmaan etsimään toista puoliskoaan. Kaksoissielu ja sielunkumppanuus ajatukset pohjautuvat myös alun perin tähän tarinaan.
”Sielun rajoja ei voi löytää, vaikka kulkisi jokaisen tien” – Herakleitos
Sinun elämässäsi lähellä olevat henkilöt ovat joko sinun sukulaissielujasi tai sopimussielujasi. Karma-astrologiaa tutkiessa tulee usein eteen tällainen sielujen jako, jossa on luokiteltuina; ne sielut, joiden kanssa me elämämme aikana ikään kuin ”joudumme” olemaan tai joista me olemme jotenkin riippuvaisia, ja ne sielut, jotka me valitsemme elämäämme mukaan, eli ne ”vapaammat valinnat”. Oli miten oli joka tapauksessa sielut voivat olla meille vanhoja ”tuttuja” tai uusia, muistuttamassa meitä vanhoista seikoista tai tutustuttamassa meitä ihan toisiin uudenlaisiin teemoihin. Mutta ymmärtääksemme tätä sielujen kulkua me joudumme tavallaan laittamaan aivomme hetkeksi narikkaan, ja menemään erilaiseen tilaan.
Sielu on syvän tunteen vallassa oleva käsite, jota emme pysty täysin järjellä selittämään. ”Himo”-sana sinänsä viittaa heti jo tiettyyn tilaan, jota ei ole kytketty rationaalisuuteen, emmekä aina osaa toimia siinä järkevästi. Vanhoissa uskonnoissa kuten buddhalaisuudessa sielulla on karkeasti ollut kaksi päämäärää. Yksi niistä on irtautua kaikkeudesta ja toinen on yhtyä kaikkeuteen ja myös luojaan, jos niin haluaa ajatella. Astrologian symbolikielellä voidaan yrittää ymmärtää enemmän tai yksityiskohtaisemmin jotain näistä meidän sielullisista päämääristämme ja se avaa ainakin mieleen ovia uusille ulottuvuuksille. Karma-astrologiassa voidaan eri tekniikoiden kautta tutustua sielun matkaan ja ymmärtää sen syvempää tarkoitusta tai himoa. Tämä on varmasti minulla se ydin asia minkä on kiehtonut ja vienyt syvemmin tähän astrologiseen haaraan.
Ehkä se on niin, että tulemme takasin tapaamaan sieluntovereitamme yhä uudestaan ja uudestaan. Meillä kaikilla on myös oma karmamme ja sen työstäminen ei varmaankaan onnistuisi kovin pitkään yksin ilman juuri näitä meitä ympäröimiä sielunkumppaneita. Asenteet ja suunnat muokkautuvat juuri suhteidemme kautta, onko se sitten kyse niistä ikivanhoista läksyistä tai niistä uusista mitä luomme ja mihin törmäämme yhteisellä matkalla. Tunnettu ja legendaarinen henkinen astrologi on sanonut jotain missä piileskelee iso totuus, joka koskee henkisen astrologian ydinteemaa.
”Tapahtumat eivät ole läheskään yhtä merkityksellisiä ihmisille kuin mitä ihmiset ovat tapahtumille”- Dane Rudhyar
Näin lopuksi haluaisin vielä heittää yhden ajatuksen. Tämä on varmasti sinullekin tuttu tilanne, nimittäin kun joskus heräät syvästä unesta ja ensimmäisten sekuntien aikana ihmettelet missä olet tai jopa kuka olet. Juuri se hetki on tärkeä, koska se voi kertoa jotain meidän läheisyydestämme sielunkaltaiseen tilaan ja sen tunteen kokemisesta. Joten seuraavan kerran kun heräät näin voit ajatella, että olit lähellä sitä ydintä. Sitä sielun himoa.
Jos haluat tutustua karma-astrologiaan alkeiskurssin kautta, tästä on mahdollista aloittaa: https://www.astro-akatemia.fi/courses/karma-astrologian-alkeet#course-karma-astrologian-alkeet-osa-1%60
Lähteet:
Hall Judy, The Soulmate Myth (Wessex Astrologer Ltd 2010)
Kampman Reima, Et Ole Yksin (Gummerus 1974)
Näreaho Leo, Jälleensyntyminen (Arator 1995)
Rudhyar Dane, The Astrology of Transformation (Aurora Press 1980)
Wiik Liisa, Tekstinkäsittely (2022)