(Ensin julkaistu astro.fi blogissa 24.5.)
Kun mainitsee sanan astrologia, kaikilla nousee mieleen kuva siitä, mitä se tarkoittaa. Joillekin astrologiasta nousee ensin mieleen 12 horoskooppimerkkiä ja ihmisten jakaminen typologisesti pelkästään näihin eri ihmistyyppeihin. Itse ajattelen tämän asian päinvastoin. Nuo kaikki 12 merkkiä vaikuttavat meissä itsessämme, ja kartoiltamme löytyy jokaiseen merkkiin liittyviä teemoja.
Viime aikoina mielenkiinto astrologiaa kohtaan Suomessa ja maailmalla on noussut ja ihmiset uskaltavat tuoda esiin kiinnostuksensa sitä kohtaan. Myös media on tarttunut tähän. Sain viime viikolla lukea Iltalehden artikkelista, kuinka joku asiantuntija väitti, että astrologiasta tuskin on hyötyä kenellekään. Olen kuitenkin todistamassa päivittäisessä työssäni jotain aivan muuta, nimittäin sitä, kuinka tärkeää roolia kokemus astrologiasta edustaa ihmisten elämässä, ja kuinka tärkeät avaimet karma-astrologia voi antaa henkilön yksilöllisellä sielun matkalla.
Aina syvemmälle itseen
Karma-astrologiassa katsotaan karttaa eri perspektiivistä, se on ikään kuin väline syvempään itsetutkiskeluun. Siinä meistä itsestämme löytyy kaikkien eri merkkien ominaisuuksia. Saamme siten mahdollisuuden tutustua eläinradan merkkeihin oman elämämme eri alueiden kautta. Tarkoitus on oppia löytämään yksilöllisiä keinoja, joilla voimme tuoda karttamme vahvuudet esiin ja kohdata sen osoittamat haasteet. Kartan eri puolia on tarkoitus jalostaa eteenpäin oikealla tavalla. Muokkaamme vanhoja kokemuksia ja lahjojamme ja kehitymme sitä kautta uuteen suuntaan tässä elämässä.
Olet itse karttasi haltija ja voit ottaa sen käyttöön haluamallasi tavalla. Karma-astrologia yhdistää menneisyyden kokemuskentät, eli jo aiemmin saavutetut voimavarat, nykyhetkeen, jossa voimme kohdata nuo uudet mahdollisuutemme. Tämä ei tarkoita ennustamista tai sitä, että kohtalo olisi johdattamassa meitä johonkin suuntaan ilman omaa vapaata tahtoamme. Olemme rakentamassa tässä ja nyt sitä omaa yksilöllistä suuntaamme. Voimme siis toteuttaa sielumme suunnitelmaa ihan itsemme näköisellä tavalla. Pyrimme lähtökohtaisesti saavuttamaan sielujemme asettaman ideaalitilan, mutta joskus matka ja sen sisältämät mutkat ja haasteet ovatkin tuomassa meille tärkeämpää viestiä kuin tuon aiotun päämäärän saavuttaminen. Tästä elämästä eteenpäin meille onkin tarjolla se oma uusi suunta, jota voimme olla luomassa. Tässä karma-astrologia voi auttaa ja tukea meitä.
Keräämmekö lisää karmaa?
Joskus puhutaan myös lisäkarmasta ja sen keräämisestä tässä elämässä. Keräämme itsellemme ikään kuin lisää kuormaa, joskus täysin huomaamattamme. Lisäkarma liitetään vahvasti meidän taipumukseemme luokitella ja tuomita muita kanssakulkijoita, jolloin huomio ja keskittyminen viedään pois oman karman työstämisestä. Osoittelemme muita kun pitäisi osoittaa ja tutkia itseä. Meillä kaikilla on mahdollisuus käyttää kaikkien 12 horoskooppimerkin positiivisia ja negatiivisia puolia, eli ns. lahja- ja haastepuolia, omassa henkilökohtaisessa elämässämme. Kukaan meistä ei ole täysin virheetön. Kuitenkin jokaisen henkilökohtaisen karmasuunnitelman suorittaminen tapahtuu loppujen lopuksi yksin. Oman ideaalitilan löytäminen vaatii työstämistä ja minun ideaalitilani voi olla hyvinkin erilainen kuin sinun. Astrologian avulla voimme saada työkaluja, joilla löydämme, ymmärrämme ja hyväksymme nämä meidän erilaisuutemme.
Minua jaksaa aina yllättää se, että karma-astrologisia metodeja ja tekniikoita on otettu hämmästyttävän vähän käyttöön esimerkiksi Suomessa. Yksi syy tähän on ehkäpä se, että teoriat, jotka on alkujaan kehitetty Keski-Euroopan maissa, eivät ole päässeet sieltä ”eteenpäin” eikä niitä ole esimerkiksi käännetty eri kielille ranskan- ja saksankielisistä alkuteoksista. Tiedän, että myöskään jenkeissä nämä teoriat eivät ole kovinkaan tunnettuja eivätkä myöskään käytännössä testattuja. Omassa työssäni ja kouluttajana toimiessani olen saanut kokea, kuinka tärkeässä roolissa nämä eri karmateoriat voivat olla ihmisten oman elämän ymmärtämisen kannalta. Siksi aloitamme Johanna Vilénin kanssa Karma-astrologian alkeet -kurssillamme tutkimaan jokaiseen merkkiin liittyviä karmallisia lahjoja ja haastekulmia, joita voit sitten löytää omalta kartaltasi.
Jokaisella merkillä on oma karmallinen oppinsa
Tunnettu karma-astrologi ja näkijä Martin Schulman kirjoitti aikoinaan hienon vertauskuvallisen tarinan jokaisen merkin omasta karmallisesta tarkoituksesta. Alkuperäinen suunnitelma oli, että kaikkien merkkien edustajien piti käydä maan päällä keräämässä tiettyjä kokemuksia ja tuoda sitten omat kokemuksensa takaisin Jumalalle. Jokainen merkki kuitenkin koki, että se oma tietty missio oli vaikeampi kuin muilla, tai että muut saivat jotenkin ”paremman” osan. Tästä syystä merkkien edustajat eivät pystyneet täysillä keskittymään juuri sen oman tehtävän toteuttamiseen, vaan katselivat aidan yli mitä muut tekivät. Schulmanin tarinassa Jumala päätti siksi antaa heille erilaisia vaihtoehtoja. Hän sekoitti kaikkien merkkien tehtävät keskenään, jotta saamme omalla henkilökohtaisella tavallamme kokea jokaisen eläinradan merkin ominaisuudet, niin myönteiset kuin haasteelliset, oman karttamme kautta. Tällä tavalla me voimme kaikki kerätä täydellisiä kokemuksia omalla matkallamme, ja olla silti osana alkuperäistä suunnitelmaa. Mitään ei jää siis puuttumaan, kun koemme vuorollamme karttamme eri merkkien opetuksia.
Kysymys kuuluu, uskallatko lähteä tälle huikealle matkalle? Se tarkoittaa, että haastat itsesi menemään mukavuusalueesi ulkopuolelle. Se tapahtuu vaihtamalla fokusta ja valaisemalla sisäisiä motiivejasi, jolloin voit saavuttaa oman sielusi intohimon ja kulkea karmapolkua pitkin. Auttaaksemme sinua pääsemään tähän tavoitteeseen, olemme Johanna Vilénin kanssa kehittäneet ensimmäistä kertaa Karma-astrologian alkeet -kurssin, jolla pääset aloittamaan tämän matkan kanssamme.