Syntymäkartta sielun matkalla

(Sielunmatkalla 3-vuotinen karma-astrologian & sieluastrologian koulutusohjelma blogista) 

Aina välillä näkee, että syntymäkarttaa kutsutaan myös sielukartaksi. Se on kyllä mielenkiintoista ja varmasti jossain mielessä ihan oikeakin nimi asialle. Kuitenkin kyseinen nimitys vie automaattisesti ajatukseni aivan toisaalle, erityyppiseen karttaan kuin syntymäkarttaan eli natal chartiin. Tämä juontaa varmasti juurensa karma-astrologiseen taustaani ja sen teorioiden parissa työskentelyyn.

Kuten useampi tietääkin, astrologiassa kaikille on erilaisia karttoja käytössä, jolloin syntymäkartta on vain yksi näistä. Se kertoo myös, kuinka laaja-alainen astrologia itsessään on. Niin laajaa aluetta kuin sielun matka tutkittaessa, on täysin loogista ajatella, että ainoastaan yksi kartta ei riitä kuvaamaan tällaista suurta kokonaisuutta. Siitä syystä olen omissa tulkinnoissani päätynyt käyttämään mallia, missä on kolme eri astrologista metodia samanaikaisesti käytössä karma-teemojen yhteydessä. Kuitenkin yksi kartta erottu joukosta, ja mihin sana sielu monesti liitetään ja jonka kautta on mahdollista tutkia korkeampia potentiaalejamme. Tämä kartta yhdistetään nimenomaan sielun toimintoihin. Se lasketaan myös syntymäkartan pohjalta, ja sen juuret johtavat alun perin Babyloniaan.

Kartan nimi kertoo jo itsessään mistä on kyse. Puhutaan dragoonisesta kartasta, joka perustuu Kuunsolmuihin, joiden alkuperäinen symboliikka edustaa lohikäärmeen päätä ja häntää, jolloin otetaan huomioon molemmat solmut. Minua jaksaa aina yllättää se, että karma-astrologisia metodeja ja tekniikoita on hämmästyttävän vähän otettu käyttöön esimerkiksi Suomessa. Yksi syy tähän on ehkä se, että teoriat, jotka on kehitetty Keski-Euroopan maissa eivät ole päässeet sieltä ”eteenpäin” eikä niitä ole käännetty eri kielille. Tiedän, että myöskään Jenkeissä, nämä teoriat eivät ole kovinkaan tunnettuja eivätkä myöskään käytännössä testattuja.

Ensi silmäyksellä kyseinen kartta voi tuntua vieraalta, mikä ei ole outoa ajatellen, että se ei ole sidoksissa tähän fyysiseen elämään tai tässä-ja-nyt-ajatukseen kuten muut astrologiset kartat useimmiten nähdään. Siinä syy, että joutuu ajattelemaan hieman laajemmin tällaista karttaa tutkiessaan. Dragoninen kartta on pikemminkin potentiaalien kuvaaja, se ei kerro siitä mitä on tässä ja nyt, vaan mitä voisi mahdollisesti olla ja mihin sielu pyrkii. Se perustuu ensimmäiseen zodiakin pisteeseen eli 0 asteeseen Oinaan merkkiä, joka on kevätpäiväntasauspiste ja meidän astrologisen vuotemme alku määrittyy sen mukaan. Jos sielun matka kiinnostaa, kannatta tutustua tähän, sillä se voi avata näkemystä juuri sieluumme ja sen korkeimpiin potentiaaleihin. Siksi ei tulekaan yllätyksenä, että tuon kartan tärkeät tekijät (esim. Kuun, Auringon, nousumerkin) asemat Dragonisella kartalla monesti osuvat meille tärkeisiin pisteisiin muiden ihmisten syntymäkarttojen kanssa, ja joskus hämmästyttävästi jopa asteen tarkkuudella. Tutustuessa tähän karttaan, jota on myös kutsuttu solmujen zodiakiksi, huomaa sen syvemmät tasot, joiden kautta sielu ilmaisee omia motiivejaan ja vaistojaan tässä elämässä.

Tässä voidaan jopa sanoa, että liikutaan karma-astrologiaan teknisestä puolesta esoteeriseen. Merkkien syvempi tarkoitus korostuu, ja samoin ymmärrys sielun syvemmistä pyrkimyksistä, tämän ja mahdollisesti myös tulevien elämiensä aikana. Kartta korostaa myös ihmissuhteiden, muiden sielujen syvempää tarkoitusta tässä elämässä. Ikään kuin he sieluina aktivoisivat tai valaisisivat meille oman sielumme tärkeää päämäärää. Pidän tätä karttaa mielenkiintoisena, koska se haastaa meidät samalla menemään mukavuusaluemme ulkopuolella, niin kuin solmutkin tekevät, vaihtamalla fokusta ja valaisemalla sisäisiä motiiveja, nimittäin himoa ja karmaa.

Kirjoittanut Anne

 

Astrologiseen karttaan voidaan ottaa sielullinen näkökulma myös suoraan perussyntymäkartasta käyttämällä korkeampaa ja laajempaa näkökulmaa hyväksi. Sen tekee esoteerinen astrologia. Tällöin myös perussyntymäkartasta tulee sielun kartta. Siis vaihtamalla näkökulmaa, mutta ei pelkästään sitä, vaan ottamalla huomioon mm. merkkien 3 eri tasoista hallitsijaplaneettaa, 7 sädettä ja konstellaatioiden symboliikka. Tämän tiedon meille antaa ns. Ajaton viisaus.

Tarkastellessamme karttaa konstellaatioiden tasolta, näkökulmamme muuttuu kosmiseksi eli korkeammaksi kuin tämä meidän aurinkokuntamme tasolla toimiva zodiakki. Eläinrata on alempi heijastuma vastaavista konstellaatioista. Voidaan ajatella, että meidän aurinkokuntamme edustaa ihmisen alempaa luontoa eli meidän persoonaamme ja konstellaatiot puhuvat sielun kieltä. Kun liikumme tulkinnassamme meidän aurinkokuntamme tasolla, käsittelemme tämän fyysisen tason haasteita ja mahdollisuuksia. Silloin puhumme planeettavaikutuksista, merkeistä ja huoneista. Se on ilmeistä, koska olemme Auringon sekä meidän aurinkokunnassamme sijaitsevien planeettojen alaisuudessa, ja Aurinko esoteerisessa astrologiassa on meidän haasteemme. Toisin sanoen persoonamme on meidän haasteemme ja haaste on saattaa kaikkien maailman myrskyjen seassa tuo persoonamme sielun tarkoituksen ilmentäjäksi. Meidän tulee siis ottaa haaste vastaan ja oppia äärettömän pitkän inkarnaatioketjumme aikana näkemään korkeammat mahdollisuutemme ja se, mikä on lopullinen päämäärämme ja tavoitteemme. Sielu pyrkii vain ilmaisemaan itseään – tuota meidän korkeampaa olemuspuoltamme. Se, että alamme nähdä sen ja sallia sen tapahtua, edellyttää meiltä siis ensinnäkin ymmärrystä asiasta ja sen jälkeen kamppailua läpi lukuisten elämiemme. Matka on vaativa, mutta se on kuljettava Maa-planeetalla, jolloin käytämme hyväksemme koko persoonaamme.

Tätä asiaa voisi ajatella kuvaavan jollain tavalla Maan symboli, ympyrä, jonka keskellä on risti. Risti symboloi materiaa eli meidän tulee olla materiassa voidaksemme kulkea tuon pitkän matkan, jota mm. tuhlaajapojan raamatullinen tarina hyvin symboloi. Jokainen elämä tarjoaa uudet haasteet, mutta myös uudet mahdollisuudet. Se mitä olemme edellisissä elämissämme oppineet ja mitä taitoja olemme keränneet, tuomme mukanamme työkaluiksi kuhunkin elämään. Näistä työkaluista esoteerinen karttatulkinta antaa tietoa sellaiselle etsijälle, joka haluaa etsiä oikeita valintoja elämäänsä ja haluaa ymmärtää omia haasteitaan. Ihminen siis edistyy jokaisessa elämässä. Mitä pidemmän matkan olemme kulkeneet, sitä edistyneempiä voimme olla.

Kuitenkin kun tulemme tuosta sielun matkasta ja sielun tarkoituksesta tietoiseksi, mahdollisuutemme kasvavat nopeampaan kohoamiseen kohti kosmisia ulottuvuuksia ja lopulta ulos Maan kahleista, suureen vapauteen. Tuota ihmisolennon kehitystä kuvataan usein vihkimyskäsitteellä, joka tarkoittaa tietoisuuden laajenemista. Ihmiskunta on aloittamassa Vesimiehen aikakautta, joka tulee tarjoamaan suuria mahdollisuuksia, mutta myös suuria haasteita. Tulevien n. 2000 vuoden aikana meillä on siis mahdollisuus parempaan, joka edellyttää yhteistyötä, ymmärrystä ja kaikkien mukaan ottamista. Erillisyyden aika on ohi, sillä se ei johda edistymiseen. Hyvää alkavaa Vesimiehen aikaa näin Vesimiehen merkin ollessa aktiivisena.

Kirjottanut Heli

 

Sielunmatkalla blogiin: https://sielunmatkalla.fi/karma-ja-esoteerinen-astrologia/blogi/                                                         

Kommentoi